Cola steriloitiin lokakuun lopussa. Samalla poistettiin myös alkusyksystä huomattu nisäkasvain.
Leikkausta edeltävänä iltana Colaa hemmoteltiin sylirapsutuksilla, mikä on Colan lempijuttu iltaisin.
Aamulla eläinlääkäriasemalle mentäessa Cola iloisesti tassuteli häntä heiluen vastaanotolle. Tyypillisesti asettui iskän jalkojen juureen (tämä on jännä juttu, sillä kotona Cola on äiskän koira ja eläinlääkärillä iskän koira). Tutkittiin, kuunneltiin ja todettiin että kaikki kunnossa, ja Cola asettui takaisin iskän jalkojen juureen. Eläinlääkäri antoi esilääkityksen ja hiljalleen Colan etutassut antoivat periksi ja neiti kuukahti lattialle, pyllyn jäädessä vielä pystyyn =)
Hoitaja tuli kohta hakemaan ja me hipsuttelimme työpaikoillemme odottelemaan tietoa mihin aikaan iltapäivästä neidin saa noutaa. Päivä oli pitkä, sillä Colalta otettiin samalla nukutuksella myös hammasröntgenissä kontrollikuva kuluneesta alakulmahampaasta.
Iltapäivällä päästiin noutamaan neiti ja kaikki oli mennyt erinomaisesti. Ainut ikävämpi asia oli, että hammasröntgenin perusteella suositeltiin alakulmahampaan poistoa heti kun tästä leikkauksesta on toivuttu.
Cola lauleskeli kotimatkan ja illalla narkoosilaulut vaan lisääntyivät. Sellaista pientä colamaista piipitystä. Norris kävi välillä huolestuneena tarkistamassa että kämppiksellä on kaikki kunnossa.
Yöllä ei juurikaan kipuja ilmennyt, mutta yöksi laitettu kauluri ei oikein tuntunut sopivan Colalle. Cola etsi koko ajan sopivampaa asentoa ja siksi yö oli kovin levoton. Aamulla päädyttiin kokeilemaan muiden suosittelemaan t-paitaa leikkauksen jälkeen. Etsittiin sopivan kokoinen T-paita, joka saatiin löyhästi kiristettyä solmulle selän päälle. Asun kanssa ulkoilukin sujuu tarvittaessa mainiosti. T-paidan myötä unikin maittoi entistä paremmin.
Kipulääkettä annettiin aamuisin viiden päivän ajan ja toipuminen oli nopeaa. Haavaa putsattiin päivittäin ja koiria lenkitettiin erikseen, Colan kanssa aluksi vain kotipihalla pieniä pissilenkkejä. Lisäksi hemmotteluhoitoa sylissä
Koko toipumisajan hankalinta taisi olla se, että piti estellä koirien liian rajua leikkiä keskenään. Ensimmäinen viikko meni Colan rauhallisuuden vuoksi hyvin, mutta toisella viikolla Colakin olisi jo halunut alkaa leikkiä. Molemmat koirat tottelivat hyvin kun käskettiin jättää leikkiminen.
Tämä näky oli toipumisaikana tuttu näky kotikonttorini toimistopöydän alla:
Colan toivuttua steriloinnista, sylihoito sai vihdoin antaa myös Colan lempiasennoissa.
Lisäksi varattiin aika kulmahampaan poistoon. Röntgenin mukaan hammas oli ytimeen saakka vaurioitunut. Juurihoito ei todennäköisesti tähän hampaaseen olisi enää auttanut, joten siksi se poistettiin kokonaan. Samalla todettiin että Colalle kertyy nopeasti hammaskiveä, vaikka elokuussa juuri hammaskivi poistettiin.
Poisto sujui hyvin. Ja toipuminenkin on jälleen edennyt hyvin, vaikka leukaluussa on komea kolo. Cola saa syödä vai pehmeää ruokaa kahden viikon ajan. Lisäksi hampaat huuhdellaan kahdesti päivässä.
Tästä lähtien Colan hampaat harjataan vähintää n kerran päivässä ja lisäksi kokeilemme Plaque Off -jauhetta. Cola rakastaa kaikkea huomiota, joten hampaiden pesu on vain ja ainoastaan meidän ihmisten laiskuuden ja ymmärtämättömyyden vuoksi jäänyt tekemättä.
Kovia luita Cola ei voi pureskella, koska jäljelle jääneetkin kulmahampaat ovat normaaleja kulmahampaita heikommat. Dentastix ja vastaavat sopivat hyvin, joten niitä sitten jatkossa säännöllisesti herkuttelemaan. Pitää vaan eristää koirat puruluiden syönnin ajaksi, koska Cola ei saa syödä liian kovaa, eikä Norris saa allergiansa vuoksi syödä esimerkiksi juuri Dentastix-tuotteita. :/
Nyt kun Cola on toipunut ja entistäkin paremmassa kunnossa, niin on hyvä valmistautua kaverikoiratoiminnan perehdytyskauteen. Jännittävää nähdä miten Cola suhtautuu asiakkaisiin ja vastaavasti asiakkaat Colaan. Siitä sitten kirjoitellaan kuulumisia kunhan päästään harrastuksen kanssa etenemään.
















Hei 09, 2011 @ 01:10:27
Hei, kuinka vehnis Cola toipui tuosta leikkauksesta? Oliko se hyvän vai pahanlaatuinen kasvi? Otettiinko siitä ensin ohutneula näytettä? Kävin tänään eläinlääkärissä, kun Monikalle 4,5 vuotta oli ilmestynyt hernepatti nisän viereen. Nyt tutkailen nettiä kauhusta kankeana. Kiitos vastauksesta. t. Arja ja Monika-hurvelo
Hei 09, 2011 @ 08:41:20
Hei,
Cola toipui leikkauksesta erinomaisesti. Ei otettu näytettä erikseen, vaan nisäkasvain poistettiin ja meidän toiveesta lähetettiin patologin tutkittavaksi. Kasvain oli hyvälaatuinen.
Colalle ilmstyi keväällä uusi nisäkasvain, joka poistettiin toukokuussa. Tällä kertaa kasvain oli niin hankalassa paikassa että koko nisä poistttiin. Toipuminen oli jälleen yllättävänkin nopeaa. Kasvain oli hyvälaatuinen.
Nisäkasvaimista ilmeisesti noin puolet on hyvälaatuisia ja toinen puoli sitten pahanlaatuisia. Ainakin yksityisellä klinikalla asiakas tekee päätöksen siitä, lähetetäänkö näyte patologille tutkittavaksi, sillä maksaahan se aina ylimääräistä.
Leikkausta varten kannattaa koiraa totuttaa kauluriin, ellei sitä ennen ole käyttänyt. Tällöin ei ole niin paha ylläri kun karvapallero narkoosista herää kauluri kaulassaan. Tosin meillä Colan kanssa menee paljon paremmin tuo paitasysteemi, mutta paidan kanssa pitää vahtia hieman enemmän, koska paidan saa vaikka kaverin avulla pois päältä
Tsemppiä leikkaukseen, niin Monikalle kuin emännällekin! Olisi mukavaa kuulla miten leikkaus ja siitä toipuminen sujuivat.
– Elise