Kotikonttorilla työskennellessä olen huomannut miten konttorikaverini, karvaiset sellaiset, ottavat osaa työskentelyyn. Hajautettu valvonta ei rajoitu pelkästään työnteon vahtimiseen.

Wheatie noses

Koska kännykkää ei tarvitse sujauttaa taskuun tai käsilauukkuun aamulla, unohdan kännykkäni ties minne, yleensä eri kerrokseen kuin missä itse sijaitsen sillä hetkellä. Parhaimmillaan kapula on jäänyt kuistille, josta en taatusti kuule sen soimista. Siis minä en kuule.

Konttorikoirat on ihan huomaamattani (oletan että oman reagointini myötä) koulutetty kadonneen kännykän metsästykseen. Kun kännykkä soi, ihan missä vaan, kääntyy kaksi karvaista naamaa kuuntelemaan mistä ääni kuuluu. Sen jälkeen Cola katsoo minua. Ellen ole paikalla, Cola juoksee luokseni ja alkaa vinkua. Samaan aikaan Norris haukkuu ja ilmoittaa “että siellä se nyt taas soi”. Vinkulelu ja ilmoitushaukku loppuvat vasta kun soittoääni hiljenee. Erinomainen apulaiskaksikko. Paitsi silloin kun olen tietokoneen VOIPin kautta palaverissa ja joku tavoittelee kännystä samanaikaisesti kiinni. Silloin kuuluu upean karvaduon esitys telekonferenssin taustalla…

Scuffy face

Sitten menin säätämään soittajakohtaiset soittoäänet. Lisäksi muutin oletussoittoäänen. Ei toimi täydellinen puhelimenmetsästys, ei. Taitaa olla treenikausi meneillään ja ennen kuin huomataankaan, taas on kööri mukana etsinnässä.

Niin, ja kun jostain kuuluu kappale, joka aiemmin oli soittoäänenä, koirat kyllä tunnistavat biisin intron.

Karvaduo ilmoittaa tunnistuksesta kovaäänisesti. Testattu on :)