Yleensä rakettien paukuttelu on ollut Norrikselle melkoista tuskaa ja herran on pitänyt komennella niitä paukuttelijoita olemaan hiljaa. Cola ei juuri häiriöistä piittaa, mutta jos Norris alkaa haukkua, niin Cola lähteen laulamaan kuorossa.
Tänä vuonna oli onneksi toisin. Villi veikkaus on että Norriksen suhteen tuo Thundershirt yhdessä syksymmällä käytyjen tottisten kera (boksereiden kanssa, joita Norre aiemmin on pelännyt), toi meille yllättävänkin rauhallisen juhlinnan. Käytiin välillä ulkona pissillä hihnaa käyttäen eikä herra ollut oikein moksiskaan.
Tässä relataan Radio Rockin pauhatessa Iron Maiden näyttää tuovan varsin rennon meiningin :)

New Year's Eve

Uusi vuosi aloitettiin hyvin levänneenä. Energiaa siis piisasi pienessä pakkassäässä ravata riemukkaasti koirapuistossa, jonne juuri oli satanut ihana lumipeite.

Running to you

Välillä piti hengähtääkin (ja poseerata).

Happy dog Snow bearded babe

Kuvia löytyy lisää Flickristä, oikeasta laidasta pääsee selailemaan. Hanskaleikistä tarinaa tulee lisää kunhan on saatu kaikki kuvat ladattua eetteriin.

Erinomaista vuotta 2012 kaikille blogia seuraaville!

Norris getting positive feedback